| GPOnline.fi hakee kirjoittajia! |
|
|
|
|
GPOnline.fi etsii joukkoonsa jatkuvasti uusia moottoriurheilusta kiinnostuneita toimittajan alkuja - ja mikäli kirjoittaminen ei maistu, voit osallistua myös muilla tavoin, sillä mukaan mahtuu graafikoita, valokuvien käsittelijöitä, koodaajia tai vaikka valokuvaajia.
Ei ainakaan työkokemusta tai alaan liittyvää koulutusta. Joukkomme koostuu nimenomaan moottoriurheilua seuraavista faneista ja joukkoon liittymiseen ei vaadita mitään sen suurempaa fanaattisuutta - riittää, että olet kiinnostunut moottoriurheilusta ja voisit kuvitella nauttivasi kirjoittamisesta sivuillemme. Täydellinen äidinkielen osaaminen ei myöskään ole tarpeen. Näitä sivuja lukevat ovatkin jo varmasti huomanneet, että välillä on pilkut hukassa ja välillä tulee yhdyssanavirheitä - toki kaikki kuitenkin pyrkivät parhaaseensa! Lisäksi toivomme sinun ymmärtävän, ettei tämän kaltainen nettisivusto ole mikään rahasampo, ja tästä johtuen joudumme ainakin toistaiseksi pyörittämään toimintaamme vapaaehtoispohjalta.
Sisällöllisesti kirjoittaminen voi kohdistua lähes mihin vain, mutta suurin pula on aina uutiskirjoittajista, sillä moottoriurheilun maailmassa sattuu ja tapahtuu päivittäin ja varsinkin kisaviikonloppuina hukumme uutisaiheisiin ja siksi kaikki jutut eivät pääse eetteriin. Koska homma toimii vapaaehtoispohjalta ei sinun uutistoimittajana tarvitse sitoutua mihinkään tiettyihin määriin - yksi uutinen kuukaudessakin auttaa meitä eteenpäin. Myös muuta sisältöä kaivataan aina lisää - ajankohtaisia artikkkeleita, historian lehtien havinaa yms. Käytössämme on myös kattavat kuvakirjastot useilta eri luokkien talleilta, joten meillä on hyvät mahdollisuudet myös auttaa juttujen kuvittamisessa.
Kyllä onnistuu! Jos haluat kartuttaa itsellesi työkokemusta toimittamisen saralta, niin se onnistuu myös meidän kauttamme. Aktiiviset kirjoittajat palkitaan työtodistuksella, josta ei ainakaan ole haittaa tulevaisuuden urallesi.
Laita meille sähköpostia osoitteeseen Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen ja lisää mukaan muutamia tietoja itsestäsi:
|
| Viimeksi päivitetty 02.04.2009 08:17 |
| » | Vs: Formula 1 katsojamäärät 80-luvulla 11.04.2010 10:21 (Raikke) |
| » | Vs: Mihin ovat kadonneet kaikki F1-onlinen aktiivi... 17.02.2010 12:03 (Joppe_001) |
| » | Wrc 2010 17.02.2010 11:52 (Joppe_001) |
| » | 70-luvun tv-lähetykset f1:ssä 05.11.2009 20:05 (Mustavaris) |
| » | Vuoden 1992 autojen tekniikkaerot 04.10.2009 20:16 (Mustavaris) |